Surumielisyyttä

Voisin itkeä, huutaa, parkua, mutta en saa ulos pienintäkään ääntä jolla voisin helpottaa tuskaani joka velloo sisälläni. Tuo ikävä surumielisyyden neste aloitti kerääntymisensä sisääni juuri sillä samaisella hetkellä kun huomasin ajatusteni olevan jälleen kirkkaita ilman tuota sekavuuden vauhdikasta temmellystä, mutta hintana tuon myrskyisän mieleni tyyntymiseen on hiljalleen kasvava surumielisyys jonka tiedän tai pelkään kasvavan hiljalleen täydeksi masennuksen ja melankolian hirveimmäksi helvetiksi.
Kuinka voisin laskea itsestäni ulos tuota kuolettavaa myrkkyä joka yrittää turmella minut? Kuka yrittää murhata minut ensin jännittämällä minut äärimmilleen ja kuin taikaiskusta palauttaa hetkeksi, vain hetkeksi tuohon ihanaan rauhaliseen olotilaan johon tuon hirveän kuoleman nesteen keräytyminen saa hiljalleen aikaan hirveitä mieleni kuvia jotka kuin nauraen irvokkaasti aloittavat pyörimisensä mieleni syövereistä.
Tiedän, tiedän, että kun selviän tästä saan taas joskus muutaman ihanan normaalin päivän jolloin jaksan ja voin nauttia perheestäni kunnes vaaka aloittaa hitaan vajoamisen tasapainoisesta asemastaan kohden tuota toista ääriasentoaan.

Palaamisia

Olen palannut, olin suuren ja mahtavan myrskyn kourissa jossa sain kokea uskomattomia. Kuulin ja näin asioita joita ihmiselle ei normaalisti suoda koettaviksi, ei edes pahimmissa painajaisissaan tuo onneton ihmisparka osaa tuntea sellaisia asioita, onneksi, onneksi.
Kuin saatoit arvata en puhu nyt mistään normaalista myrskystä joka vie talojen katot ja katkoo metsiemme puut, vaan myrskystä joka on riehunut mielessäni jo vuosia, mutta roihahtaen nyt lähes täyden hulluuden partaalle jossa mielialani vaihtelut saivat rajuudellaan ja nopeudellaan minut todellakin miettimään mieleni terveyttä, mutta olen nyt jälleen palannut, vahvempana ja viisaampana kuin täältä lähtiessäni, mutta edelleen myrskyssäni kuitenkin, myrskyssä joka laantuneena saa ainoastaan tuuliviirin hetkittäin vaihtamaan suuntaansa kuin paikkaansa hakien, mutta tiedän sen vain odottavan, odottavan lisää energiaa voimistuakseen jälleen tuoksi tuhon välineeksi joka ei säästä tieltään ketään.


Niin, en tiedä oikeastaan mitään järkevää syytä miksen ole käynyt blogiani päivittämässä sen enempää kuin toisten blogeja lukemassa, mutta varmaan aika pitkälle syy on juuri hirveän huonossa olossani ja voimien vähyydessä, mutta nyt täytyy jälleen yrittää kirjoittaa samasta syystä kuin aiemminkin eli oppiakseni kirjoittamaan ja nyt siihenkin on "oikea" syy, pääsykokeet. Hain kouluun ja nyt vanhoja pääsykokeita netistä selaillessani huomasin kirjoittamistaidon olevan aika tärkeässä roolissa kokeessa. Kirjoittamisen lisäksi minun tulisi opetella jokin ohjelmointikieli ja aikaa siihen on noin kuukausi joka hirvittää hieman sillä minulla ei ole ohjelmoinnista ennestään oikeastaan pienintäkään taitoa, mutta onneksi tuo pimeän puolen maailma jota internetiksikin kutsutaan pitää sisällään paljon kattavaa tietoa ohjelmoinnista joten minulla on mahdollisuus, pieni, mutta kuitenkin mahdollisuus. Pienikin on suhteellista.