Metsä

Tom katseli kuinka nuo vanhat puut vetivät ylös juuriaan samalla latvojaan hitaasti puolelta toiselle huojuttaen saadakseen ne nousemaan syvältä maan tiukasta syleilystä josta ne olivat nostaneet tarvittavan ravinnon puiden viettäessä määrättyä lepoaan jo vuosituhansien ajan. Kauan ennen lepoaan puut olivat kulkeneet maalla kuin mikä tahansa toinen eläin tai kasvilaji, mutta puiden vielä lisääntyessä niiden kohtalona oli joutua lepoon jo aikaisemmin leponsa aloittaneiden kasvien seuraksi.
Vuosituhannet kuluivat eikä kukaan enää tuntenut puiden todellista luontoa niin, että niiden arvostus liittyi enää siihen kuinka hyvää tavaraa mistäkin lajista saadaan tuotettua ja niitä käytettiin häikäilemättömästi hyväksi kunnes nyt, nyt oli puiden aika, nyt oli heidän aika lopettaa lepo ja ilmaista todellinen olemuksensa heitä riistäneille ihmisille.
Tom katsoi piilostaan suuren kiven takaa kuinka hänen ympärillään valtavat kuuset ja männyt seuranaan kauniit koivut ja isiensä ja äitiensä vierellä vesat nuo nuoret ja taipuisat puiden alut kulkivat suurena metsänä eteenpäin runnoen kaiken ihmisen heiltä riistämällä tekemän tieltään kuin ei mitään, niin valtava oli tuon metsän voima sen laajetessa puiden liikkeiden mukaan. Siinä samassa Tom huomasi kuinka suuri vaahtera astui hänen piilopaikkansa luo ja näytti aivan siltä kuin tuo suuri puu olisi katsonut häntä ja mittaillut näkymättömillä silmillään mikä hän on.
Tiedättekö sen virneen joka pienellä pojalla on hänen repiessä kärpäseltä siipiä tai lukilta jalkoja? Sellainen nousi myös tuon vaahteran rungolle sen katsellessa tuota ihmistä piilossaan kiven takana.
On täysikuu ja ilma on viileä, puut jatkavat kulkuaan. Huomenna aamu sarastaa puiden aikakauden alkua.