Lattialla makaa yksinäinen pähkinä kuin eksyneenä jonnekin outoon paikkaan minne se ei edes kuulu. Itseasiassa se ei ole edes pähkinä vaikka sitä siksi kutsutaankin, se ei taida itsekään tietää olevansa ennemminkin herne kuin tuohon ylhäiseen pähkinöiden sukuun kuuluva olento.
Se on kulkenut koko elämänsä matkan tuohon kauniiseen harhaan kietoutuneena, niin se on nyrpistellyt nenäänsä pavuille ja riiseille kuin olisi jotain enemmän kuin ne ja kuinka väärässä, niin väärässä se onkaan ollut.
Pian jostain eteisestä saapuu imuri ja vie tuon pähkinän irvikuvan pölypussin syövereihin ja ajan kuluessa se kulkeutuu kaupungin laitamille, kaatopaikalle jossa eräs suuri rotta kaivaa sen esiin kätköstään ja tekee siitäkin lopun täyttääkseen oman vatsansa.
Niin oli sen taival vain petosta ja sukunsa alhaisempi kuin luulonsa, käytöksensäkin oli ala-arvoista, olisiko ollut noin jos olisi tietänyt poloinen oman todellisen paikkansa ja arvonsa siinä suvussa jossa hänelle olisi kuninkaan paikka kuulunut.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti