Puutarha

"Saanko minä vetää Simoa, saanko?" kysyy pikku Inkeri joka tahtoo vetää veljeään pulkassa. "Älä vielä, haetaan Riku ensin eskarista niin tulomatkalla voit sitten vetää kun ei ole mihinkään kiirettä." Vastaa isä vetäen pulkkaa jossa kaksi lasta istuu jalat pulkan reunojen yli harottaen. Tämä on niitä harvoja kertoja kun he kaikki ovat hakemassa Rikua jalkaisin, autolla he kyllä ovat useastikin kaikki olleet hakemassa, mutta tänään äiti on ottanut auton ja isä joutuu hakemaan hänet nyt jalkaisin kahden pienemmän kanssa. Onneksi ilma on mitä mainioin tähän pieneen reippailuun sillä pakkasta on vain seitsemän astetta eikä tuulikaan ole vastuksena, ainoastaan jos jostain voisi napista niin taivas on pilvessä, mutta jos se olisi selkeä, olisi pakkastakin enemmän joten sitä ei lasketa.
"Saadaanko me oikaista tuolta?" kysyy Simo äkkiä oisoittaen kaupan pihaan joka on hieman sivussa kävelytieltä. "No, oikaiskaa, mutta muistakaa, että siinä voi ajaa autoja." Siinä samassa pulkka tyhjenee ja kaksi lasta lähtee juoksemaan pitkin pihaa isoveli edellä ja pikkusisko monta askelta taaempana molemmat huutaen "Mepä voitettaan, mepä voitettaan isi!" Isän täytyy hidastaa askeliaan ettei hän joudu liian kauaksi näistä kahdesta oikaisijasta joiden oikoreitti on kaksi kertaa pidempi kuin vain normaalisti kävelytietä kulkemalla.
"Me voitettiin!" tulee kuin yhdestä suusta heidän palatessa takaisin kävelytielle ja voi onnellisia ilmeitä noiden pienten naamalla heidän kömpiessään takaisin pulkkaan voitettuaan isänsä tuossa elämää suuremmassa kilpajuoksussa.
Koululle saavuttuaan Riku on jo ulko-ovella odottamassa hakijaansa ja heipat opettajalleen sanottuaan syöksyy ulos sisarustensa ja isänsä luo alkaen selittämään tohkeissaan päivän tapahtumista. Kotimatkalla he pysähtyvät vielä lumikasalle kiipeilemään ja laskemaan pyllymäkeä. Rikun, Simon ja Inkerin rymytessä lumessa isäkin onnistuu saamaan kiinni lapsuuden lumikasojen tuoksun jota ei ole kokenut sitten lapsuutensa lumileikkien. Ehkä hänellä on vielä toivoa, toivoa saada kiinni kadottamastaan elämästä joka on tuo taianomainen tuoksujen ja tunteiden puutarha.


Kirjoittaminen oli tänään erityisen vaikeaa, en tiedä mitään järkevää syytä siihen, mutta heitetään loppuun jotain ainakin melko järkevää.

Lapsuuden etu on, että kauneus, ylellisyys ja onni ovat kaikki syötäviä. (Simone de Beauvoir)