Tuumailua

Vastaani kävelee mietteliään näköinen mies jonka näkeminen saa minutkin miettimään asioita. Mitähän tuokin miettii, ajattelen, kunnes en enää ole ollenkaan varma, että miettikö mies todella jotain ja voinko edes olla varma, että yksikään toinen ihminen oikeasti ajattelee yhtään mitään tai onko ketään muuta kuin minä itse olemassa.
Ajauduin tuohon ajatukseen, ajatukseen joka on ollut mielessäni jo aiemminkin, olin silloin yläaste ikäisenä, linja-autopysäkillä kyytiä kouluun odottamassa kun tämä ajatus ensi kerran mieleeni tulvahti. Entä jos mitään muuta ei olekaan kuin minun oma mieleni ja olen itse luonut tämän maailman siellä, kuinka voin tietää? En mitenkään, en kerta kaikkiaan mitenkään, en voi olla varma edes omasta ulkomuodostani ja sen todellisuudesta, ainoa varma asia on, että ainakin silloin olen jotain kun ajattelen, kaikki muu on epävarmaa.
Nyt aikuisena olen saanut lukea muidenkin keksineen tämän samaisen asian, mikseivät olisikaan jos kaikki kerran tapahtuu vain mielessäni ja jos ei tapahdukaan niin en ole niin ainutlaatuinen, ettei joku jo olisi asiaa ennen minua pohtinut.
Tiedän toki, että ajatus on hassu eikä edes todennäköinen, mutta se on mahdollinen ja ansaitsee tulla mietityksi vaikka ajanvietteenä.
Voitko todistaa asiaa suuntaan tai toiseen? et, et mitenkään voi onnistua siinä.