Tänään olen väsynyt, väsynyt etten jaksanut nousta viemään lastani esikouluun. Poden huonoa omaatuntoa asiasta, asiasta joka ei vakavuudessaan kovin korkealle kohoaisikaan.
Sain sentään laitettua hakemuksen koulupaikasta, en usko pääseväni, mutta yritän kuitenkin, onhan siten edes toivoa.
Oloni on epätodellinen, kuin en olisi oikeasti olemassa, kuin seuraisin maailmaa jonkun toisen silmin, ilman tuntemista elämästä, kuin en olisi elossa. Kuitenkin minun täytyy olla olemassa, olemassa jossain joka tuntuu kuin toiselta maailmalta, kuin ruumiini maailman ja mieleni maailman välillä olisi jokin juopa joka erottaa nämä toisistaan. Näkyvä maailma jossa ruumiini asuu tuntuu tunkkaiselle ja ahdistavalle, mutta maailma jossa mieleni majailee on jotain, jotain muuta.
Eivätkä nämä kaksi maailmaa voi yhdistyä, näkyvä ja näkymätön, ääreellinen ja ääretön, kuinka ne voisivatkaan, mutta miksi minä tunnen ja näen tämän maailmojen eron ja rajan, en tiedä, enkä jaksa välittää, olen kuitenkin kiitollinen asiasta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti