Rakkaudesta ja sen olemassaolosta

Mieleeni palautui eräät loppukesän päivät jolloin mieleni kummasteli rakkauden olemusta ja ennen kaikkea mitä rakkaus on. Kävelin metsässä pohtien asiaa ja silloin keksin, että ihmisen rakastuessa hänen vatsansa ja mielensä ja jopa koko ruumis väräjää tuon tunteen voimasta eli rakkaus on se tunne jota tunnet toista eli rakkauden kohdetta kohtaan. Jatkoin matkaani muutamia metrejä varovaisen onnellisena saavuttamastani tuloksesta kunnes jouduin pysähtymään tajutessani ettei se tunne voi olla rakkautta ja rakastuminen yleensäkin on väärä sana kuvaamaan asiaa sillä siihen on parempikin sana, ihastua.
Jatkoin jälleen matkaani, harmissani, että joudun taas lähtemään alusta, mutta samalla huomasin tuosta rakastumisen romuläjästä jotain, joka ehkä voisi olla rakkaus. Aivan pieni, lähes huomaamaton asia paistoin roskan keskeltä. Jouduin jälleen pysähtymään tuon löytämäni rakkauden olemuksen edessä, rakkaushan on sitä, että tahtoo ja tekee kohteelle parhaaksi välittämättä omista haluistaan ja tuntemuksistaa eli nostaa rakkaimpansa itsensä edelle kaikessa. Jatkoin matkaani kotiin saakka, tyytyväisenä ettei rakkaus häviä vaikka tunne, valheellinen joka ei ole edes rakkaus, joskus häviäisikin.
En ollut kuitenkaan löytämästäni asiasta täysin varma ja jokin asiassa vaivasi sisintäni, joten otin aiheen uudelleen käsittelyyn, koettelin sitä ja se tuntui kestävän iskut ja koetokset kunnes keksin ettei tämäkään ole rakkaus vaan sehän on vain rakkauden aiheuttamaa toimintaa.
Mietin päätäni puhki, että mistä löydän rakkauden ja aina vain ajatukseni palasi tähän rakkauden aiheuttamaan toimeen nostaa rakkaimpansa itseään tärkeämmäksi. Silloin keksin virittää ansan rakkaudelle, alankin keksiä mikä on suurin rakkauden osoitus jonka voin antaa toiselle, ehkäpä silloin näen edes häivähdyksen tuosta suuresta voimasta. Helpoimmalta ratkaisulta tuntui lähteä miettimään aviopuolisoiden välistä rakkautta sillä, aviopuolisothan voivat osoittaa rakkauttaan monin eri tavoin, mutta ehkä suurin niistä on yksinkertaisesti kestää kärsivällisesti toista niin ettei muistele vanhoja ikäviä asioita joita toinen on tehnyt. Vaikka tämäkin oli jo paljon niin huomasin, että vielä suurempaa rakkautta ihminen voi tuntea lastaan kohtaan niin, että on valmis puolustamaan lastaan oman henkensä uhalla varmankin kuoleman edessä, toki näin voi tapahtua puolisonkin puolesta, mutta tämä nyt vain sattui tulemaan mieleeni näin.
Olin tyytyväinen sillä tunsin olevani jo lähellä rakkauden olemusta ja lähes pystyin jo koskettamaan sitä, mutten kyennyt siltikään näkemään sitä, joten minun täytyi jatkaa matkaani vielä syvemmälle vaikken kyennyt keksimään suurempaa kuin oman henkensä antaminen rakkaimpansa puolesta niin en ollut silti kyennyt löymään itse rakkautta sillä kuoleminen rakkaimpansa puolesta on vain rakkauden osoitus.
Asiasta kuitenkin oli karissut jälleen pois ylimääräistä sillä saatoin ymmärtää, että todellinen rakkaus on täysin pyyteetöntä, ilman mitään odotuksia itselleen. Todellista rakkautta olisi siis osoittaa rakkautta ilman mitään toiveita ja odotuksia vastarakkauteen, mutta se ei onnistu oikeasti vaikka olisikin sitä, sillä aina mielessä elää toivo vastarakkauteen.
Tässä vaiheessa löysin sen mikä on Rakkaus, se todellinen, se jota ihminen ei voi puhtaimmillaan koskaan toteuttaa, ainoastaan jakaa mitä hänelle on siitä annettu. Tajusin tämän kun muistin erään miehen antaneen itsensä kuolemaan koko maailman edestä ilman mitään takuita, että kukaan heistä ottaisi uhrausta vastaan ja siten homma olisi siltä osin turhaa, kyllä puhun Jeesuksesta ja hänen kuolemastaan jossa hän uhrasi itsensä tuskalliseen kuolemaan vain, että ihmiset jotka eivät häntä edes tunne saisivat mahdollisuuden vielä tänäänkin pelastuksen iankaikkisesta erosta Jumalaan ja rakkauteen.
Asian voi ohittaa olan kohautuksella ja todeta, että taas näitä tai sitten voi yrittää itse miettiä mitä rakkaus todella on ja kuinka sitä voisi suurimmalla mahdollisella tavalla osoittaa. Itse löysin nämä molemmat asiat samasta lähteestä, mutta jokainen on hyvä ja tekee omat matkansa, mutta jos matkaan lähtee niin sitä ei kannata jättää kesken näyttäisipä siellä perillä häämöttävän mitä vain.

Tämä kirjoitus on tarkoitettu lähinnä itselleni kuin päiväkirjan merkinnäksi, mutta kirjoitin sitä myös teille jokaiselle joka sattuu täällä pyörähtämään. Teksti on kohteestaan(itsestäni) johtuen vielä sekava köntti, mutta editoin sitä sievemmäksi paremmalla ajalla.
Loppuun vielä muutamia sanoja rakkaudesta entisaikojen viisailta joita kohtaan tunnen suurta rakkautta.

- Rakkauden mitta on rakastaa vailla mittaa. (Augustinus)

- Rakastavalle ei mikään ole vaikeaa. (Cicero)

- Oikeaa rakastamista on nimittäin juuri se, että itse kulkee tai antaa toisen ohjata itseään alkaen ensimmäisistä kauneuden aisteista kohti tätä viimeistä, askel askeleelta ylöspäin kuin portaita pitkin, yhdestä kahteen ja kahdesta kaikkiin ulkonaisesti kauniisiin ihmisiin ja kauniista ihmisistä taidoissa ilmenevään kauneuteen ja taidoista kauniisiin tietoihin, kunnes hän tavoittaa sen tiedon, joka on tietoa itsestään kauneudesta ja päätyy viimein tajuamaan, mitä kauneus on. (Platon)