Pieni tyttö istuu kotinsa rappusilla nyyhkyttäen surkeasti, katselee välillä kulmiensa alta näkisikö kukaan hänen ahdinkoaan, mutta joutuukin pettymään, ketään ei näy.
Nyyhkytyskin vaimenee hänen huomatessaan västäräkin pyrstöään keikutellen tepastelemassa kasvimaalla, ruokaako etsiskelee. "Mikäs nyt on?" kuuluu äkkiä ääni tytön takaa. Tyttö säpsähtää ja alkaa itkunsa uudelleen, kuullessaan tuon tutun äänen, äidin äänen. "No, kun meillä oli koulussa..." Alkaa tyttö kertomaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti